Share on email
Email
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Piirretty hehkulamppu

Mitä kuulet hiljaisuudessa? Liisan mietteitä hiljaisuuden retriitistä

Share on email
Email
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp

Olen juuri palannut Kiipulasta, jossa vietin viisi päivää mindfulnessin hiljaisuuden retriitissä kauniissa ympäristössä luonnon keskellä. Nuo viisi päivää pitivät sisällään monenlaisia mietteitä hiljaisuudesta. Halusin jakaa niistä täällä muutaman.

Elämään kuuluu ääniä. Miten usein sinä olet havahtunut miettimään ääniä? Linnut laulavat, tuuli humisee, sade ropisee ja lehdet havisevat. Sen lisäksi ihmiset aiheuttavat ääniä – vaikka eivät puhuisikaan, niin ääntä tulee. Lapset itkevät kirjastossa ja kaupassa. Ruokapöydässä joku maiskuttaa, toimistolla toinen naputtaa konettaan vähän liian kovaa. Keskittyminen herpaantuu. Nousee ärtymys.

On mielenkiintoista, kuinka paljon ääniä kuuleekaan, kun itse on hiljaa.

Tässä yhteydessä hiljaisuus tarkoittaa että emme puhu emmekä millään tavalla ota kontaktia toisiimme. Tämä tarkoittaa sitä, ettemme tervehdi toisiamme emmekä ota katsekontaktia tarkoituksellisesti. Harjoitamme yhdessä ja yksin, syömme, saunomme, kävelemme, joogaamme hiljaisuudessa. Ohjaaja ohjaa puheella, mutta siitä ei synny vuoropuhelua. Emme lue, kirjoita, kuuntele musiikkia tai podcasteja, emmekä katso televisioita. 

Hiljaisuus on kuin pehmeä untuvatyyny, jolle laskee väsyneenä päänsä. Mieli ja korvat lepäävät. Elämään tulee väljyyttä. Toisaalta hiljaisuus voi olla moukari, joka takoo kehossa, mielessä ja sydämessä. Kaikki tulevat raakana – ajatukset, kehotuntemukset – jumit ja kivut – ja kyllä, ne tunteet. Ne, joita usein välttelemme.

Hyvin nopeasti tulee näkyväksi oma sisäinen puhe ja se, kuinka nopeasti arvotamme kaikkea. Annamme ihmisille, itsellemme ja toisille, plussia ja miinuksia, samoin sille, mitä itse teemme ja mitä muut tekevät. Nopea mieli arvottaa asioita akselilla

oikein-väärin
hyvää-pahaa
kivaa-tylsää
helppoa-vaikeaa
onnistunut-epäonnistunut

kaikesta ympärillämme olevasta, ja tietenkin myös itsestämme. Pyrimme pois tylsyydestä ja vaikeudesta, ja haluamme mieluummin ”tarrautua” kivaan ja helppoon.

Mutta aina ei voi olla kivaa ja helppoa. Miten olen kaiken sen kanssa? Entä sen, että olen keskeneräinen ja maailma on epätäydellinen – on aina ollut ja tulee aina olemaan?  

Sain olla viisi päivää läsnä elämälleni. Hengitellä lempeästi ja hyväksyvästi pakenematta mitään. Läsnä tälle kaikelle, elämän ihanuudelle ja kamaluudelle. Tutkia sitä, millaisia kehollisia reaktioita eri asiat saavat minussa aikaiseksi. Millaista tarinaa kerron itsestäni, toisista ja elämäni tapahtumista?

Hiljaisuuden retriitissä tapahtuu kaikkea sitä, mitä arjessakin. Siellä sitä on vain asioista tietoisempi. Arjessa hukutamme helposti kaiken jatkuvaan touhuamiseen, sosiaalisen median kuluttamiseen, telkkarin katseluun, musiikin kuunteluun, puhumiseen, soitteluun, viestittelyyn, lukemiseen… Ainaiseen tekemiseen olemisen sijaan. Itse olen huomannut, että oma tapani ”poistua paikalta” on äänikirjojen kuuntelu.

Tietoinen läsnäolo edellyttää kuitenkin hiljentymistä, kuuntelua. Kuten Rumi on kirjoittanut tietoisen läsnäolon parantavasta voimasta runossaan Vierasmaja (siteerattu Jon Kabat-Zinnin kirjasta Kehon ja mielen viisaus):

Ihmisenä oleminen on vierasmaja
joka aamu tulee uusi vieras.

Ilo, masennus, ilkeys,
äkillinen tietoisuuden hetki, kaikki
tulevat kuin odottamattomat vieraat.

Toivota tervetulleeksi ja viihdytä niitä kaikkia!

Vaikka ne olisivat murheiden joukkio,
joka raastaa talosi raivokkaasti
tyhjäksi huonekaluista
kohtele silti jokaista vierasta kunnioittavasti.

He voivat olla tyhjentämässä sinua
uutta iloa varten
.

Synkkä ajatus, häpeä, kauna –
ota ne vastaan nauraen
ja kutsu ne sisään. 

Ole kiitollinen kaikista tulijoista
sillä niistä jokainen on lähetetty
oppaaksi tuonpuoleisesta.

Mikä on sinun tapasi poistua paikalta? Mitä jos et poistuisikaan?

Kaunista elokuun alkua,

Liisa

Liisa Lehtosalo-Iskanius on Suomen Coaching Instituutin (SCI) perustaja. Hän on kansainvälisesti sertifioitu coach (PCC) ja coaching-taitojen kouluttaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), työyhteisösovittelija sekä Mindfulness CFM® -ohjaaja. Hän on vuosien ajan ollut mukana mahdollistamassa työyhteisöjen kehittymistä.

“Tule sellaisena kuin olet, lähde sellaisena, kuin haluat olla.” 

Lisää kirjoituksia ja kursseja

Liity postituslistallemme

Saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista kursseista, kirjoituksista ja tapahtumista.

Voit perua tilauksesi koska tahansa.

Ota yhteyttä!

Tilaa uutiskirje